4. Demokratiaan kohdistuvat riskit ja vaarat
Eri yhteisöjen välisten konfliktien ja erimielisyyksien polarisoituminen, tulevaisuuden pelko ja yksilöiden liiallinen valvonta ja kontrollointi ovat teemoja ja huolenaiheita, jotka heijastuvat teossarjoissa, jotka ilmentävät kriisitiloja ja levottomuutta ja kannustavat meitä omaksumaan tietoisen kannan niiden tulkitsemaan todellisuuteen.
Willie Doherty kuvasi kaupunkimaisemaa, valoa hohtavan sumun peittämää autiota katua kotikunnassaan Derryssä, sekä kunnan asukkaita, jotka ovat joko poissa tai lukkiutuneet taloihinsa. Kuvasta puuttuvat ihmiset, mikä kuvastaa tilannetta, jota leimaa piilevä väkivalta ja jännitys. Hän käyttää siitä sanaa Enduring joka tarkoittaa vastarintaa, sitkeyttä ja lahjomattomuutta.
Taideteoksia
TWO/FOUR/TWO (Art Group Created In 1996) Costas Mantzalos (*1963) & Constantinos Kounnis (*1973): Believe In Me, 2005 – On display in Parlamentarium, Brussels
Doherty turvautuu näin sanan ja kuvan väliseen yhteyteen, jota jo 1900-luvulla harjoitettiin dadaismissa, surrealismissa ja myöhemmin käsitetaiteessa. Hän käyttää tätä semanttista resurssia viitatakseen Pohjois-Irlannissa koettuun historialliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen konfliktiin. Hän viittaa myös viesteihin ja graffiteihin, joita molemmat osapuolet ovat kirjoittaneet vastakkaisiin seiniin
Ne ovat lakonisia ja ensi näkemältä arvoituksellisia viestejä. Näistä esimerkkinä ovat viestit, jotka on kirjoitettu diptyykille: Many have eyes but cannot see (1992). Vasemmalla ja oikealla puolella olevat sanat ”Blind spot” ja ”Vanishing point” saattavat viitata kuolleisiin kulmiin, joihin kameroiden tai partioiden suorittama valvonta ei ulotu.
Silmä pystyy näkemään tiettyjä reviirin ja sosiaalisen elämän alueita ja tutkimaan niitä epähuomiossa. Se muodostaa häiritsevän ikonografisen elementin retrovalaistuun kuvaduoon TwoFourTwo – Believe in me (2005), jossa ihmisen suuri silmäluomi erottuu vankilan kaltereita muistuttavan metalliverkon takaa.
Doherty on luonut erityisestä historiallis-yhteiskunnallisesta kontekstista käsin kuvan Endurance. Jos sen maantieteellinen ja poliittinen tausta jätetään huomiotta, se voitaisiin yleisesti ottaen ekstrapoloida kaikkiin muihin paikkoihin ja tilanteisiin, joissa kansalaisyhteiskunta jatkaa kannustavaa, hiljaista vastarintaa uhan edessä. Dohertyn työhön liittyy myös tahto säilyttää muisto konfliktiin johtaneista tapahtumista. Niiden perusteella voidaan varoittaa tarpeesta lisätä yhteiskuntien kansalaisvalmiuksia ja luovuutta, jotta ne voisivat ratkaista ongelmia rauhanomaisesti, edistää yhteistyötä ja välttää äärimmäisiä väkivaltaisia tilanteita, joita kuvataan muun muassa James Hanley teoksessa The Convert (1992).
Kun valtio muuttuu pelottavaksi koneistoksi, joka ei palvele kansalaisia vaan käyttää heitä hyväkseen ja tunkeutuu heidän yksityisyyteensä, se saa mytologisen Leviathanin hirviömäisen muodon. Sen nähdään ilmestyvän valtamerestä Andrey Daniel Apokalyptisen triptyykin keskimmäisessä paneelissa: Trilogy: The Elusive Meaning of Cause and Effect: To Bruegel, The Mating Season of the Leviathans, The Death of Worker X (2009).
Daniel viittaa todennäköisesti Thomas Hobbesin teokseen Leviathan (1651) 1500-luvun taidemaalari Pieter Brueghel vanhemman kunniaksi. Erityisesti hän viittaa yhteen Brueghelin mestariteoksista: Dulle Griet (n. 1564) – Museum Mayer van den Berghin -museon kokoelma, Antwerpen. Teoksessa päähahmo Dulle Griet tarkastelee helvetin suuta, joka henkilöityy Leviathanin kasvoihin.
Samalla tavoin kuin Brueghelin maalauksia voitiin 1500-luvulla pitää populaarikulttuurin visuaalisina dokumentteina, Danielin triptyykin hahmot ovat 2000-luvun tavallisia ihmisiä: Vasemmanpuolisessa paneelissa on matkailijoita, oikeanpuolisessa rakennustyöntekijöitä. He kaikki kärsivät yhtäkkiä kosmisesta mullistuksesta, joka häiritsee vakavasti heidän elämäänsä.
Bulgariassa Daniel tunnustettiin ”taiteilijaksi, yhteisön johtajaksi, kollegaksi ja mentoriksi, ja hän vakiinnutti asemansa yhtenä Bulgarian maalaustaiteen johtohahmoista 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun vaihteessa”. Kuten yksi taidemaalarin töiden parhaista tuntijoista on todennut, Daniel väitti ja uskoi, että taiteilijoiden pitäisi luoda keinotekoinen merkitys: ”Ja jos emme opi keksimään merkitystä, luomaan keinotekoista merkitystä itsellemme ja muille, hyvin suurille ihmisryhmille, silloin olemassaolo on pikemminkin jonkinlaista tylsistyneenä oleilua”.
Flo Kasearuon kuvannut humoristisesti piirrossarjassa Fears of a Museum Director (2014) muita vaaroja ja katastrofeja, kuten terrorismia, sotaa ja ilkivaltaa, jotka myös uhkaavat demokratiaa ja vapautta. Näennäisen koomiset kohtaukset saavat syvemmän merkityksen: ne ilmaisevat epävarman tulevaisuuden pelkoa journalistisille pilapiirroksille tyypillisen lähestymistavan avulla esittämällä valikoiman äärimmäisiä ja katastrofaalisia tilanteita, joissa mikä tahansa julkinen tai yksityinen laitos voisi olla osallisena.
Epäkriittisen ajattelun ja vieraantumisen riskistä esitetään tarkka vertauskuva Yannis Gaitis puulle tekemässä öljymaalauksessa: The Parade (1983). Siinä kuvataan liikakansoittumisen, indoktrinaation ja homogenisaation periaatteet. Teoksessa ihmisten yhteenkuuluvuus on muutettu lineaariseksi ja vieraantuneeksi laumaksi identtisiä ihmisiä, jotka seisovat limittäisissä riveissä. Gaitis tuo tähän joustamattomaan yksilöiden joukkoon ripauksen huumoria, jonka avulla voimme helpommin sulattaa tämän kuvauksen yhteiskuntajärjestelmästä, joka on hämmentävän yhdenmukainen.
Tietynlaisen epävarmuuden tunteen herättää lopulta Dan Wolgers teos End of the public road (1995), jossa katsoja voi samaistua autonkuljettajaan, joka heijastuu tien reunaan sijoitetusta sinisestä metallikyltistä. Jos pidämme julkista tietä metaforisena kuvana sivilisaatiosta ja oikeusvaltion periaatteesta, voimme silloin pitää tätä valokuvaa moniselitteisenä varoituksena siitä, mitä voi nähdä vilaukselta sen alueen ulkopuolella, jossa vallitsee oikeusvarmuuden periaate