Yannis Gaitis syntyi Ateenassa vuonna 1923. Hyvin nuoresta pitäen taiteesta kiinnostunut Yannis Gaitis opiskeli Ateenan taidekorkeakoulussa vuosina 1942–1948 huolimatta uhrauksista, joita toinen maailmansota vaati perheeltä. Yannis Gaitisilla ei koskaan ollut puutetta maaleista tai siveltimistä niiden tuolloin kohtuuttoman korkeista hinnoista huolimatta. Valitettavasti akateeminen ympäristö ei vaalinut luovuutta siinä määrin kuin nuori maalari olisi toivonut. Tämä ei kuitenkaan lannistanut hänen intohimoaan, ja hän päätti yksinkertaisesti työskennellä avoimissa studioissa, joissa hän pystyi ilmaisemaan luovuuttaan vapaasti ja villisti.
Hänen ensimmäinen näyttelynsä järjestettiin hyvin salassa ja riskillä vuonna 1944 hänen omassa kodissaan kaukana saksalaisten miehittäjien silmistä. Yön suojassa Yannis Gaitis kommunistitovereineen peitti talojen seinät Ateenassa fasismin vastaisella propagandalla. Saksalaisten sortajien ikeestä vapautumista seuraisivat kuitenkin valitettavasti pian Kreikan sisällissodasta johtuvat rajoitukset. Taidemaalari oli pakotettu piiloutumaan hiljaisuudessa useimpien intellektuellien tavoin. Hän lakkasi pitämästä näyttelyjä mutta ei lakannut maalaamasta ja tutkimasta uusia ilmaisutapoja. Yannis Gaitisin kodista tuli runoilijoiden, kirjailijoiden, taiteilijoiden ja muiden salainen kohtaamispaikka, jossa keskusteltiin taiteesta sen nykyaikaisimmissa muodoissa.
Riskeistä tietoisena Yannis Gaitis esitteli vuonna 1947 uusia teoksiaan, joihin vaikuttivat 1900-luvun nykytaiteen keskeiset suuntaukset, kuten kubismi, surrealismi ja dadaismi. Kriitikot tuomitsivat nopeasti hänen työnsä ja pakottivat taidemaalarin jatkamaan työskentelyä salassa. Kun armeija lähestyi häntä värväystarkoituksissa, hän teeskenteli kärsivänsä psyykkisistä ongelmista välttyäkseen joutumasta armeijaan. Tiiviissä valvonnassa oleva Yannis Gaitis pelasi useiden vuosien ajan petollista viitta- ja tikaripeliä viranomaisten kanssa.
Sisällissodan jälkeinen aika avasi tietä ennakkoluulottomalle suhtautumiselle moderneja mestareita ja heidän seuraajiaan kohtaan. Kreikkalaisissa instituutioissa esiteltiin Picasson, Braquen ja Chagallin kaltaisten taiteilijoiden töitä. Motivoitunut ja inspiroitunut Yannis Gaitis liittyi Akrei-ryhmään, joka omaksui radikaalisti uudenlaisia ilmaisumuotoja ja hylkäsi esittävän taiteen. Ryhmän tyyli oli valitettavasti liian äärimmäinen epävakaalle ja vielä toipumassa olevalle Kreikalle.
Yannis Gaitis ja hänen vaimonsa muuttivat Pariisiin vuonna 1954, koska heillä ei ollut tulevaisuudennäkymiä Kreikassa. Taiteilijaa kohtasi huomattava mutta hyödyllinen sokki. Hän myönsi perheelleen lähettämissään kirjeissään, että vaikka Kreikassa hänen taiteensa oli 50 vuotta edellä aikaansa, Pariisissa hän oli 50 vuotta muita jäljessä. Elämä oli niukkaa mutta tuotteliasta, eikä Yannis Gaitis juuri tehnyt muuta kuin söi, nukkui ja maalasi. Tilaisuuksia alkoi vihdoinkin tarjoutua, ja hän piti näyttelyitä Pariisissa, Reimsissä, Lontoossa, Saksassa, Italiassa ja Brasiliassa. Hän liittyi erilaisiin ryhmiin ja suuntauksiin ja tarttui jokaiseen tilaisuuteen jakaa intohimonsa ja oppia vertaisiltaan.
1960-luvulla tapahtui odottamaton asia. Radikaali abstrakti taiteilija Yannis Gaitis palasi esittävän taiteen pariin ja loi omat hahmonsa, jotka olisivat leimallisia hänen koko muulle tuotannolleen. Nämä ”anthropakit”, joiden ulkoasua hiottiin 1970-luvulla, olivat avainasemassa hänen kansainvälisen tunnustuksensa vahvistamisen kannalta. Lopulta Kreikka toivotti kauan kaivatun poikansa tervetulleeksi takaisin muuta maailmaa myöhemmin. Yannis Gaitis asettui kotikaupunkiinsa vuonna 1974 Ateenan ja Pariisin välillä matkustamisen jälkeen. Nyt tunnustettuna ja juhlittuna taiteilijana hänen näyttelyjensä määrä ja merkityksellisyys lisääntyivät huomattavasti Kreikassa ja kaikkialla maailmassa, kuten Brysselissä, Roomassa ja New Yorkissa.
Katkeransuloisena tunnustuksenosoituksena Ateenan kaupunki omisti retrospektiivin Yannis Gaitisin työlle vuonna 1984. Vaikka hänen terveydentilansa oli huono – hän suhtautui yhtä intohimoisesti tupakointiin kuin taiteeseen – hän sinnitteli avajaisiin asti ja menehtyi vain muutama päivä myöhemmin. Hänelle järjestettiin valtiolliset hautajaiset vuosien jälkeen, joita leimasivat monimutkainen suhde kotimaahan.
