Adolf Frohner syntyi Groß-Inzersdorfissa vuonna 1934. Hän opiskeli samanaikaisesti Fachschule für Wirtschaftswerbung -oppilaitoksessa sekä Wienin kuvataideakatemiassa (1954–1958). Jälkimmäisessä hän oli Herbert Boecklin vierasopiskelijana. Frohnerin varhaiset kokeilevat työt erosivat suuresti hänen koulutuksestaan ja heijastivat eurooppalaisen modernin tyylisuunnan keskushahmojen, kuten Paul Cézannen, Pablo Picasson, Juan Grisin, Fernand Légerin, Oskar Schlemmerin ja Paul Kleen töitä. Akateeminen ympäristö kuitenkin houkutteli taidemaalaria jatkamaan menestyksekästä uraansa Wienin taideyliopistossa. Hän toimi taiteesta vastaavan hallituksen jäsenenä ORF:ssä (Wienin yleisradiopalvelun harjoittaja) vuosien 1976–1980 välillä. Tämän jälkeen hänet nimitettiin emeritusprofessoriksi taideyliopiston kuvataideinstituutin johtokuntaan. Hän johti kuvataideinstituutin taidemaalauksen maisteriohjelmaa vuoteen 2005 saakka.
Vuonna 1961 Frohner hyödynsi saamansa Unescon stipendin ja matkusti Pariisiin. Pariisissa hän tapasi uuden realismin (Nouveaux Réalistes) johtotähtiä ja keulakuvaa Pierre Restanya ympäröiviä älykköjä ja vietti aikaa heidän seurassaan. Seuraavana vuonna Frohner lukittautui kollegoidensa Otto Muehlin ja Hermann Nitschin kanssa wieniläiseen kellariateljeehen kolmeksi päiväksi tarkoituksenaan synnyttää taiteellinen murros. Tätä tuskallista tapahtumaa – ja sitä pian seuranneita useita julkaisuja – pidetään Wienin aktionismina tunnetun taidekauden alkuna. Kausi oli lyhyt ja sitä ohjasi perinteisten luomiskeinojen torjuminen. Murros ja väkivalta kuuluivat keskeisesti suuntaukseen, ja siksi se synnyttikin paljon polemiikkia ja kritiikkiä jo aikanaan.
Myöhemmät teokset – kun hän oli toisen kerran Pariisissa työskentelemässä Daniel Spoerrin ateljeessa – osoittavat realistisen muutoksen teemoissa ja lähestymistavassa. Tällöin pannoomaalauksessa oli kuvaannollisempia naishahmojen kuvia. Taiteilijan toiminnallinen energia ilmentyy edelleen vapaasti, mutta tulokset ovat lähempänä 1900-luvun amerikkalaista toimintamaalausta kuin Wienin aktionismissa vallitsevaa esittävämpää tekniikkaa.
Monet instituutiot ja kulttuurihenkilöt antoivat Frohnerille tämän ansaitsemaa näkyvyyttä. Esimerkiksi vuonna 1967 tämä itävaltalainen taidemaalari edusti maataan Walter Pichlerin ja Richard Krieschen kaltaisten henkilöiden kanssa Venetsian biennaalissa – Museum moderner Kunst Stiftung Ludwig Wien -säätiön (mumok) silloisen johtajan Werner Hofmannin kutsun ansiosta. Vuoden 1969 São Paulon biennaalissa tapahtui Frohnerin todellinen kansainvälinen läpimurto. Wienin Künstlerhaus omisti taiteilijalle takautuvan näyttelyn vuonna 1993. Kremsin kaupunki meni askeleen pidemmällä omistamalla taiteilijalle pysyvän museon. Frohner kuitenkin kuoli ennen kuin ehti nähdä museon.
Frohner on myös saanut koko uransa ajan julkisia toimeksiantoja erityisesti seinämaalausten muodossa: vuonna 1976 Wienin kansainvälinen keskus (tunnetaan yleisesti nimellä ”UNO City”) ja vuonna 1995 Wienin lentoasema Schwechatissa.
Adolf Frohner kuoli vuonna 2007. Vuonna 2009 hänen nimissään perustettiin säätiö, jonne on koottu taiteilijan merkittävimmistä töistä 25 sekä runsaasti yksityistä dokumentaatiota, jotka säätiö pyrkii saattamaan suuren yleisön saataville.
