Tiong Ang syntyi Surabayassa, Indonesiassa vuonna 1961 mutta sai koulutuksensa Alankomaissa, jossa hän on asunut ja työskennellyt lähes koko elämänsä. ANG opiskeli Gerrit Rietveld Academiessa (josta hän valmistui 1986) ja Rijksakademie van Beeldende Kunstenissa (kuvataiteen valtionakatemia; valmistui 1990) Amsterdamissa. Aluksi hän keskittyi ennen kaikkea maalaamiseen ja tutki näkemisen ja visuaalisuuden käsitteitä mahdollisimman laajassa merkityksessä. Varhaisissa töissä oli muotokuvia henkilöistä, jotka olivat jollain tapaa näkökyvyttömiä: ihmisiä, joille oli tehty silmäleikkaus, vainajia post mortem -tutkimuksessa tai sokeita. Suurin osa kuvista oli jäsennelty kuin avoimiksi kirjoiksi, jotka oli taitettu keskeltä kuin sivut, mikä lisäsi ”lukukokemukseen” materiaalisuutta ja rakennetta. Vaikka aiheet ovat synkkiä, maalaukset eivät ole makaabereja tai sokeeraavia. Pikemminkin ne ovat ratkaisemattomia mysteereitä.
Ang käytti varhaisissa töissään usein myös erilaisia huntuja. Ylimääräinen läpinäkyvä kerros hidastaa katsojan katsetta, suojaa kuvaa ja tarkentaa sen havaitsemista. Manipuloinnin kautta huomiomme kiinnittyy kuvaan entistä enemmän.
Silmät, joiden sanotaan olevan ikkuna sieluun, symboloivat näkemistä havaitsemisen merkityksessä. Havaitsemalla muodostamme näkymän ympärillämme olevasta maailmasta. Ajatus sokeutumisesta muuttuu asteittain kirjaimellisesta osallisuudesta hienovaraisemmiksi inkarnaatioiksi, erityisesti median ylikuormitukseksi. Tämän siirtymän kautta Ang käsittelee pikemminkin yhteiskunnallisia kuin henkilökohtaisia kysymyksiä, jotka liittyvät näkemiseen, objektiiviseen ja subjektiiviseen, yksilölliseen ja moniarvoiseen. Temaattiseen muutokseen liittyy myös tekninen kehitys. Taiteilija hyödyntää valokuvaa, videota, installaatioita ja performansseja, jotka tuovat esiin ajatusta ylistimulaatiosta. Hän tutkii työssään näiden välineiden sosiaalisia, emotionaalisia ja eksistentiaalisia vaikutuksia ja neuvotteluja siirtymistä, erilaisia identiteettejä ja kuvaston leviämistä.
Massa- ja digitaalisen median vaikutus yksilöllisiin näkökulmiin ja kollektiiviseen muistiin ovat toistuvia teemoja, kuten myös liikkuvuuden ja globalisaation herättämä ahdistus. Hänen työnsä punainen lanka on irrallisen objektiivisuuden ja sitoutuneen subjektiivisuuden välinen ristiriita. Se osoittaa, miten laajalle ulottuvat tiedotusvälineet paitsi vaikuttavat havaintoihimme paikoista ja tapahtumista myös muokkaavat käsitystämme todellisuudesta. Näkökulmat muuttuvat, vaihtuvat ja kääntyvät päälaelleen, ohjaajasta tulee katsoja, tarkkailijasta tulee osallistuja, erilaisilla rooleilla leikitellään ja roolipelejä syntyy todellisuuden jatkuvassa uudelleenjärjestelyssä.
