Skip to main content

Anna BAUMGART


(1966)

Anna Baumgart syntyi Wrocławissa vuonna 1966. Hän valmistui vuonna 1994 Gdańskin kuvataideakatemian kuvanveiston ja monitaiteen tiedekunnasta (missä hän opiskeli Franciszek Duszeńkon johdolla), mutta on sittemmin laajentanut tuotantoaan myös muihin ilmaisumuotoihin. Veistosten lisäksi hänen tuotantoonsa kuuluu niin videoteoksia, installaatioita, performansseja kuin tatuointitaidettakin. Kaikkien näiden taidemuotojen kautta Baumgart pyrkii tarkastelemaan pääasiassa feministisestä näkökulmastaan erilaisia luonteeltaan subjektiivisia yhteiskunnallisia kysymyksiä, ennen kaikkea ”toiseuden” käsitettä kulttuurissa.

Baumgartin nousu kulttuurikentän tunnettujen nimien joukkoon tapahtui Gdańskissa, ja kaupunki tuki taiteilijaa tämän uran alkumetreillä aina vuodesta 1994 lähtien, jolloin vastavalmistunut Baumgart järjesti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä. Seuraavana vuonna Baumgart sai Gdańskin kaupungilta tunnustusta uransa alkuvaiheen työstä, kun hänelle myönnettiin mielenkiintoisimman ensinäyttelyn palkinto. Tämä vastavuoroinen suhde jatkui ja tarjosi Baumgartille hedelmällisiä mahdollisuuksia muun muassa yhteistyöhön merkittävien paikallisten kulttuuri-instituutioiden kanssa: hän pääsi työskentelemään esimerkiksi Wyspa Galleryn, Spiż 7 Galleryn, Baltic Sea Cultural Centre -kulttuurikeskuksen ja Łaźnia Centre for Contemporary Art -taidekeskuksen kanssa. Toinen Baumgartin taidetta muokannut kokemus oli hänen osallistumisensa Orońskon Centre of Polish Sculpture -keskuksessa vuonna 1996 järjestettyyn Status Quo -näyttelyyn, jossa häneltä oli esillä postminimalismia ja postkonseptualismia henkiviä teoksia.

Uransa alussa Baumgart omistautui täysin opiskelemalleen taidemuodolle, ja hänen varhaistuotantonsa koostui biologiaa ja teknologiaa rinnastavista teoksista, joissa biologialla oli korostuneempi rooli. Tämä näkyi jo 1990-luvun puolivälissä Baumgartin teoksessa Let Unrestrained Anger Be Eliminated (1996), jossa kuvanveiston konkreettisuus yhdistyi sähköisiin ja optisiin laitteisiin sekä orgaanisiin aineisiin (hunajaan). Tällä epätavallisella yhdistelmällä pyrittiin kontrastin avulla sovittamaan yhteen miehen ja naiset arkkityypit ja tutkimaan mieheyden ja naiseuden keskinäistä vuorovaikutusta.

Pian taiteilija alkoi keskittyä ennen kaikkea videotaiteeseen, jonka kautta hän saattoi tutkia feminiinistä tunteellisuutta ja sen vaikutusta ihmisten välisiin suhteisiin ja koulutusmalleihin. Nämä elokuvamuodossa esitetyt pohdinnat löysivät kaikupohjaa tuon ajan kulttuurikentällä, minkä ansiosta Baumgartin töitä esiteltiin lukuisissa uraauurtavissa näyttelyissä, muun muassa WRO Media Art Biennalessa vuosina 1997 ja 1999, At The Time of Writing -näyttelyssä Zamek Ujazdowski CCA:ssa Varsovassa vuonna 1998, Public Relations -näyttelyssä Łaźnia CCA:ssa Gdańskissa vuonna 1999 sekä niin ikään vuonna 1999 järjestetyssä yksityisnäyttelyssä Zamek Ujazdowski CCA:ssa. Vuonna 2012 Baumgartin Fresh Cherries -elokuvaa esitettiin merkittävillä kansainvälisillä videotaidefestivaaleilla, ja se palkittiin Barcelonan Loop Festivalissa.

Baumgartin muutettua Varsovaan vuonna 2000 hänen urallaan alkoi kolmas vaihe. Uuden ympäristön myötä Baumgartin työssä alkoi näkyä erilainen näkökulma hänen aiempiin töihinsä verrattuna, samaan aikaan kun Zamek Ujazdowski CCA:han perustettiin Café Baumgart, jossa järjestetyillä tapaamisilla, performansseilla ja muilla tapahtumilla pyrittiin tuomaan esiin anarkistisfeminististä ajatusmaailmaa. Siitä lähtien taiteen yhteiskunnallinen ulottuvuus on ollut Baumgartin tuotannossa läsnä jatkuvasti. Café Baumgart oli itse asiassa ensimmäinen monista edistyksellisistä kulttuuritiloista ja -aloitteista, joiden toteuttamiseen Baumgart on osallistunut: vuosina 1994 ja 1995 hän osallistui Gdańskin Delicatessen Avant-Garde Galleryn ja Gazownia Galleryn Forum of Contemporary Art -foorumin ohjelman laatimiseen ja toteutti Salon of Video Art -projektin, ja vuonna 1998 sai alkunsa hänen perustamansa Bureau for Creative Initiatives. Samaan aikaan Café Baumgart on tullut yhä tunnetummaksi ja on nyt todellinen kulttuurialan instituutio.

Tutustu kokoelmaan

lähtömaan mukaan

taiteilijan mukaan