Skip to main content

Attila SZŰCS


(1967)

Attila Szűcs syntyi vuonna 1967 Miskolcissa. Unkarilaistaitelija hioi tekniikkansa huippuunsa opiskelemalla ensin Budapestin taidelukiossa (1980–1984), sitten Magyar Képzőművészeti Főiskolassa (nykyisessä Unkarin kuvataideakatemiassa) maalaustaiteen osastolla (1985–1990) ja suorittamalla lopuksi seinämaalauksen jatko-opinnot samassa oppilaitoksessa (1990–1993).

Hänen1990-luvun alussa omaksumansa öljymaalaustekniikka perustuu perinteeseen, mutta hänen inspiraationsa on yhtä lailla sekä uudenlaista että henkilökohtaista. Itse asiassa hän hakee visuaalisia vaikutteita populaarimediasta. Hänen hyödyntää töissään TV-kuvaa, sanomalehtileikkeitä, postikortteja ja elokuvista otettuja valokuvia joko suoraan tai epäsuorasti. Szűcs kuitenkin poikkeaa täysin muista, koska hänellä on eri päämäärä. Jokainen maalaus pyrkii vangitsemaan tunteen ja paikan, joka sijaitsee unen ja todellisuuden, muistin ja vision välissä. Tämän havaittavan vaikutuksen saavuttamisessa keskeistä on sommitelma. Taiteilija keskittyy tiivistunnelmaisiin tilannekuviin ja tyhjyyteen. Kuten taiteilija kertoo: ”Luon ajatusten ja hahmojen ympärille tyhjiä tiloja määrittelemättä niitä ennakkokäsityksien mukaan”. Näin katsojien on pakko luoda itse objektille konteksti. Tämä saa heidät ammentamaan omasta muististaan ja ehkä meidän ”kollektiivisesta muististamme”. Tunnistamisen ja tietämättömyyden, tuttuuden ja omituisuuden puolivälissä jokainen maalaus pyrkii viemään meitä olettamuksiemme pidemmälle.

Valo, varjot, objektit ja väriyhdistelmät ovat osa kokonaisuutta, joka kurkottaa menneisyyteen kyseenalaistaakseen nykyhetken.

Szűcsin viimeaikaisia yksityisnäyttelyjä ovat: Abundance of doubt and wonder, Erika Deák Gallery, Budapest (2021); Transhuman études, Centrul de Interes, Cluj-Napoca/Kolozsvár, Romania (2020); Solo Show, Wizard Gallery, Lontoo/Milano (2020); EXIST (2020); Az eltűnés intenzitásai, A38 Hajó, Budapest (2020); Art Market Budapest 2020, Erika Deák Gallery, Budapest (2020); Solo Show with FL Gallery, Art Verona PAD12, näyttelyosasto H14, Verona (2019); Rajzok, Pannonhalmi Bencés Gimnázium Galériája, Pannonhalma (2019); Portraits from the beginning of the 21st century, Federico Luger (FL Gallery), Milano (2018); Inside the Black Box, Erika Deák Gallery, Budapest (2018); Summer Art Salon, KODL Gallery, Praha (2018); Preparing for Lightness, Emmanuel Walderdorff Galerie, Düsseldorf (2017); Transients, Ferenczy Museum, Szentendre (2017); Waiting for the Unknown, Federico Luger (FL Gallery), Milano (2016); Spectres and Experiments, Ludwig Museum, Budapest (2016); Vertical Attractions, Erika Deák temporary Munich Gallery, München (2015); The Nude in the XXth and XXIst Century, S/2, Lontoo (2015); Nightfall, Rudolfinum Gallery, Praha (2013).

Szűcs asuu ja työskentelee Budapestissa.

Tutustu kokoelmaan

lähtömaan mukaan

taiteilijan mukaan