Chronis Botsoglou syntyi Thessalonikissa vuonna 1941. Hänen opettajanaan ja ohjaajanaan toimi jo varhaisesta iästä alkaen Sarafianos ennen kuin Chronis Botsoglou ilmoittautui Ateenan taidekorkeakouluun, jossa hän opiskeli vuosina 1960–1965 apurahan turvin Yannis Moralisin studiossa. Vuonna 1970 Chronis Botsoglou matkusti Pariisiin jatkamaan opintojaan École Nationale supérieure des Beaux-Arts -taidekorkeakoulussa kaksivuotisen apurahan turvin.
Hänen ensimmäinen näyttelynsä pidettiin Ateenan Centre for Technological Applications -keskuksessa (K.T.E. -näyttelytila) vuonna 1964 hänen ollessaan vielä opiskelija. Hänen senaikainen työnsä kuvastaa arkisia teollisia esineitä (puhelimia, wc-istuimia, kirjahyllyjä) modernin yksilön elämän symboleina ja tutkii sen mukanaan tuomaa vieraantumisen tunnetta. Monien nuorten taiteilijoiden tavoin Chronis Botsoglou sai itseluottamusta ja koki tarkoituksellisuuden tunnetta tutustuessaan muihin uusiin tulokkaisiin eri ryhmissä ja yhteisöissä, joista voidaan mainita ”Art Group A” (1960–1967), ”Visual Arts Centre” (1974–1976) ja ”Group for Communication and Education in Art” (1976–1981). Hän perusti myös uudet kreikkalaiset realistit -liikkeen (1971–1973) saatuaan asemaansa vakiinnutettua. Vuonna 1989 hänet valittiin Ateenan taidekorkeakoulun professoriksi, minkä lisäksi hän toimi taidekorkeakoulun kanslerina vuosina 2001–2005 ja opettajana vuoteen 2008 asti.
Chronis Botsogloun tuotannon keskiöön nousivat 1960-luvun jälkeen selvemmin ihmishahmot, taiteilijan oma keho ja hänen ympärillään olevien ihmisten kehot. Antropomorfiset hahmot ovat ajaton aihe, ja niitä tarkastellaan ihmisyyden vertauskuvana, jossa ihmisen iho on kuin maalauspohja, jolle hänen elämänmatkansa tallentuu. Vuosina 1993–2000 taiteilijan yleisesti ihmiskeskeinen mutta myös omaelämäkerrallinen pohdiskelu kehittyi teossarjaksi nimeltä Nekya (nimi viittaa Odysseian 11. kirjaan), jossa Chronis Botsoglou tutkii muistojaan elämänsä merkityksellisistä, jo edesmenneistä henkilöistä.
Taiteilijan omasta näkökulmasta hänen teemansa perustuvat tarpeeseen tutkia sekä julkilausuttuja että julkilausumattomia suhteita itsetuntemuksen tavoittelussa – tavoittelussa, jonka hän uskoo johtavan synkempiin pohdintoihin, jotka kumpuavat tietoisuudesta itsestä, kuten yksinäisyys, pelko ja kuolema.
Nämä monipuoliset taiteelliset pohdinnat ovat välittyneet läpi vuosien lukemattomissa näyttelyissä, joihin kuuluu useita retrospektiivejä esimerkiksi Municipal Art Gallery of Rhodes -galleriassa Rodoksessa (1986), Vafopouleio Centre -keskuksessa Thessalonikissa (1991), Cyclades Art Gallery -galleriassa Ermoupolissa Syroksessa (2008) ja nykytaiteen museossa Ateenassa (2010). Chronis Botsogloun töistä laadittiin monografia vuonna 2009. Hän on myös julkaissut lukuisia kirjoja, kuten Imerologia Taxidia (päiväkirjamatkoja) vuonna 1994, Pseudodokimia (pseudoesseitä) vuonna 2000 ja To Chroma tis Spoudis (tutkimuksen väri) vuonna 2005, joihin sisältyi myös hänen kirjoituksiaan taiteesta. Hän julkaisi vuonna 1998 runojaan kokoelmassa Spoudi sto Mavro (tutkimus mustasta).