Eneko Fraile-Ugalde syntyi vuonna 1968 Renteriassa lähellä San Sebastiania. Varhaisesta lapsuudestaan saakka hän oli pidäkkeettömän kiinnostunut taiteista; hänen kolme kiintopistettään olivat plastiset taiteet, musiikki ja kirjallisuus. Jo kymmenvuotiaana naturalistisessa jäljittelyssä lahjakas Fraile osoitti taitonsa ”tunnistettavien” muotokuvien luomisessa, ensimmäisenä mallinaan hänen isänsä. Opiskelualakseen Fraile valitsi luonnollisesti kuvataiteet, joita hän opiskeli Pais Vascon yliopistossa vuodesta 1986 vuoteen 1989. Taiteilija keskeytti opintonsa välivuoteen, jonka hän vietti Brasilian erämailla, ironista kyllä irrallaan kaikista taiteellisista kanavista. Palattuaan Euroopan mantereelle Pariisin kautta hän sai käsiinsä taiderestaurointia käsittelevän kirjan, joka oli vuoden erityksissä olleelle Frailelle inspiraation kipinä. Hän opiskeli ensin maalausten restaurointia Granadan yliopistossa vuosina 1991–1993 ja siirtyi sitten stipendillä Kiovaan opiskelemaan ortodoksisten ikonien restaurointia. Tästä teknisestä taidosta tuli hänelle intohimo, jolle hän omistautui täysin, ja hän lähti Northumbrian yliopistoon vuosiksi 1998–2000 erikoistuakseen pitemmälle paperimedian ja -materiaalin restaurointiin.
Syvällisen teknisen tietotaitonsa ansiosta Fraile sai töitä useista Lontoon maineikkaimmista instituutioista, mukaan lukien Tate. Vaikka restaurointi oli vienyt Frailen huomion luovalta työltä, hän otti vastaan erään ystävänsä pyynnön maalata tämän perhemuotokuvan. Fraile oli tehnyt vuosia konseptuaalista työtä (diktatuurin jälkeisessä Espanjassa) ja restaurointia, mutta oli tarttunut siveltimeen tuona aikana harvoin. Siveltimen koskettaessa kangasta kuva kuitenkin heräsi henkiin. Sitä muovasi hänen työuransa varrella keräämänsä tekninen tietämys: värit olivat pigmenttejä, jotka hän asetti historialliseen kontekstiinsa, ja tekniikat ja metodit juonsivat juurensa tiettyihin aikakausiin ja suuntauksiin. Lopputuloksena syntynyt maalaus asetettiin näytteille Lontoon National Portrait Gallery -muotokuvagalleriaan.
Kuulopuhe osoittautui tehokkaaksi markkinointikeinoksi kaupungissa ja maassa, jossa muotokuvataiteella on pitkät perinteet. Fraile sai runsaasti toimeksiantoja kaikenlaisilta henkilöiltä poliitikoista sotaväkeen ja porvaristoon. Hän päätyi Brysseliin, jossa hän verkostoitui nopeasti samalla tavalla. Hänen ensimmäinen merkittävä tilaustyönsä kaupungissa oli Belgian senaatin puhemiehen Herman de Croon muotokuva. Puhemiehet ikuistetaan perinteisesti muotokuvina, mutta de Croolla oli vaikeuksia löytää sopivaa taiteilijaa. Frailella ei ollut mitään menetettävää, joten hän kirjoitti puhemiehelle ja kutsui tämän vierailulle työpajaansa. Tilaus avasi Frailelle ovet Brysselin poliittisiin piireihin, mikä johti jatkuvaan yhteistyöhön Euroopan parlamentin kanssa.
Frailen tekninen määritelmä muotokuvataiteelle ja yhdennäköisyydelle on vaatimaton: hänen sanojensa mukaan muotokuvan maalaaminen on tarinan kertomista siitä, miten valo lankeaa kuvan aiheelle. Hänen taiteellinen työnsä tämän kertomuksen vangitsemiseksi on siinä huolellisuudessa ja huomiossa, jonka hän antaa aiheelle. Fraile käyttää runsaasti aikaa ja energiaa ymmärtääkseen kuvattavaansa, oli tämä sitten elävä malli, yhdistelmä sadoista valokuvista tai yksittäinen visuaalinen kohde. Se on hänen tapansa osoittaa taiteellaan kunnioitusta. Vähemmän teknisesti puhuen muotokuvamaalari ikuistaa mallinsa sielun silmien, havainnointimme kulmakiven, kautta. Mallia ympäröivät kohteet sumentuvat tai tarkentuvat, kun Fraile käyttää subjektiivista katsettaan korostaakseen maalauksellisen realismin odottamatonta naturalistista lumovoimaa. Öljyvärien, historiallisten pigmenttien, ihonvärin sävyjen ja varjostuksen avulla taiteilija jättää hämmästyttäviin kuvauksiinsa loputtomasti omia näkymättömiä leimojaan hiusrajan varjosta solmion solmun tekstuuriin ja väriin.
