Franco Marrocco syntyi Rocca d’Evandrossa, Campaniassa, vuonna 1956. Casseon taiteilijakoulussa ja myöhemmin Frosinonen kuvataideakatemiassa opiskelleen taiteilijan varhaisia töitä leimasi ekspressionistinen estetiikka, joka palveli eksistentialistisen realistista näkemystä. Vaikka Marroccon myöhemmässäkin taiteessa esiintyy alkuvaiheen kiihkeyttä, se on yleisluonteeltaan ajattomampaa ja reflektoivampaa.
Valon ja tilan yhdistäminen on ollut tärkeä osa Marroccon kuvallista tutkimusta 1970-luvulta lähtien. Tämän vaiheen teoksia esiteltiin 1970-luvun merkittävimmissä näyttelyissä, kuten Cassinon kulttuurikeskuksessa (1978) ja Mazzacuratin palkintonäyttelyssä Teramossa (1979). Tietoisuus taiteellisen, sosiaalisen ja poliittisen uudistumisen luontaisesta suhteesta syntyi uusien kokeilujen kautta: kuvattu aihe dekonstruoitiin ja yhdisteltiin uudelleen lähes arkkitehtonisesti. Kangas tarjosi taustan puretun ja uudelleen kootun hahmon kuvaamiseen niin että muisto hahmon edellisestä elämästä eli vahvana. Siellä missä valo antoi vapautta, väri muuttui hedelmälliseksi voimavaraksi, ja hahmosta jäi jäljelle pelkkä vaikutelma.
1980-luvun jälkipuoliskolla teksti ja sommitelmat yhdistyivät kaikenkattavaksi kuvaukseksi. 1990-luvun lopulla taiteilijan pyrkimys tarkoituksen etsimiseen sai hänet uppoutumaan maankuoren syvyyksien primaariseen alkumagmaan, jossa valo vaikutti pimeyden tukahduttamalta ja syvyys ilmeni salamyhkäisenä ja perimmäisenä kokonaisuutena (Corpo a corpo, 1999), viileänä tähtien välisenä pimeytenä (Velato, 1999) ikiaikaisena mytologisena mysteerinä (La palpebra del ciclope, 1997) ja pohjattomana syvyytenä (Caverna, 1999).
Marocco ryhtyi korostamaan värejä ja paneutui sävyihin, joihin hän oli jo viitannut lyhyesti aiemmissa teoksissaan, kuten Aliton (1999) geometrisissä neliöissä. Seuraavassa vaiheessaan hän ilmaisi suurempaa jännitettä meren ja eteeristen sinisen sävyjen kanssa, jolloin valosta tuli lähes läpinäkyvää.
Marrocco on maalauksen professori Milanon kuvataideakatemiassa.
