Giuseppe Salvatori syntyi Roomassa vuonna 1955. Hänen taiteellinen tutkimuksensa on rakkaudenosoitus 1900-luvun italialaiselle avantgardelle, jota hän pyrki myös uudistamaan. Hänen teostensa omaperäisyys piilee löyhässä kytköksessä moniin nykytaiteen suuntauksiin noudattamatta kuitenkaan liian tiukasti mitään sääntöjä. Monista postmoderneista taiteilijoista poiketen hänen näkökulmansa menneeseen ei ole kuitenkaan kyyninen, vaan vilpitön ja metafyysinen. 1980-luvulla hybridiestetiikka johdatti hänet Nuova Figurazione -liikkeen eturintamaan.
Salvatori hyödynsi teoksissaan erilaisia lähteitä ja kuroi umpeen arkkitehtuurin, asetelmien (natura morta) ja maisemien kaltaisten perinteisten aiheiden kuvauksissa abstraktiota ja esittävyyttä. Kalliragrafia etenee luontevasti hänen lineaarisissa teoksissaan, joissa hän hyödyntää myös karttoja ja symboliikkaa merkkien, ikonien ja muiden ideogrammien muodossa. Aiheiden vastakkainasettelu viittaa luonnon ja kulttuurin kontrastiin, kun taas yleisesti ottaen vapaat värien, teemojen ja kuvien sommitelmat tuovat mieleen eurooppalaisen surrealismin.
1980-luvun lopulla Salvatori siirtyi työskentelemään temperaväreillä. Siirtymän ansiosta hän pystyi maalaamaan paljon suuremmassa mittakaavassa ja luopui latteista yksivärisistä maalauksista. Yhdistelemällä opaakkeja ja kiiltäviä värejä hän loi visuaalista ja rakenteellista syvyyden tuntua. Tämänkaltaisia teoksia esiteltiin ensimmäistä kertaa Venetsian biennaalissa vuonna 1990.
Hänellä on ollut uransa aikana säännöllisesti näyttelyitä. Vuonna 1980 hän osallistui kahteen julkiseen näyttelyyn, joissa käsiteltiin Italian nykytaiteen viimeisimpiä suuntauksia: i Nuovi-Nuovi Bolognan modernin taiteen kaupungingalleriassa ja Italiana: la nuova immagine Loggetta Lombardescassa, Ferrarassa. Ennen Venetsian näyttelyä vuonna 1990 hänellä oli näyttely Ankaran biennaalissa vuonna 1986.
Salvatori asuu ja työskentelee Roomassa.
