Györgyi Lantos syntyi vuonna 1953 Hódmezővásárhelyssä. Hän opiskeli Magyar Képzőművészeti Főiskolassa (nykyisessä Unkarin kuvataideakatemiassa) Budapestissa (1971–1976). Siellä hän tapasi tulevan aviomiehensä ja luovan kumppaninsa Istvan Mátén.
Molemmat olivat maalaiskauppiaiden lapsia ja kotoisin vaatimattomista oloista. He omaksuivat Unkarille tyypillisen neutraaliuden filosofian. Vaikka sekä Unkarin että Euroopan kuvataiteessa käytiin vuosituhannen vaihteessa kamppailuja niin ”ismien”, tyylien ja suuntausten välillä kuin myös ihmisten ja ryhmien välillä, Lantos piti yhä mottonaan: ”on parempi välttää kuin kohdata vaaratilanne”. Sekä Lantos että hänen miehensä kulkivat omia latujaan ja onnistuivat silti säilymään relevantteina ja tuottamaan kontekstuaalisesti mielekästä taidetta.
Lantosin taiteessa on kaksi tekijää, jotka liittyvät läheisesti ja erottamattomasti toisiinsa. Yhtäältä siinä on läsnä ylevä aikomus näyttää jotakin. Tämä on erittäin tyypillistä unkarilaisen veistostaiteen sisäiselle kehitykselle. Toisaalta siinä näkyvät eurooppalaisen taiteen mahtavat, elämänkeskeiset, tyylittelevät ja symboliset perinteet, jotka ovat jatkuneet aina Kreikan ja Rooman ajoista renessanssin kautta tähän päivään asti. Näitä ovat luoneet muun muassa Rodin, Strobl, Meštrović, Meggyesy ja Manzù.
Perinne näyttäytyy aina sopivassa muodossa, hienovaraisessa tasapainossa nykyaikaisuuden kanssa, Muotokieltä rikastuttaa se, että taiteilija hyödyntää taiteen keinoja ja ideoitaan itsenäisesti. Hän ei eksy muodollisten innovaatioiden viidakkoon. Lantosin taide on olennainen ja orgaaninen osa taidehistorian valtavirtaa. Hänen parhaimmat taideteoksensa kuvastavat eurooppalaisen kulttuurin suurta eetosta. Lantos turvautuu aina klassiseen tietämykseen tuodessaan esiin nykyajan ongelmia, olivatpa ne sitten taiteellisia tai yhteiskunnallisia.
