Jasmina Cibic syntyi vuonna 1979 Ljubljanassa. Hänen tuotantonsa keskiössä ovat niin kutsutun pehmeän vallan ilmentymät, erityisesti taiteen ja arkkitehtuurin käyttäminen poliittisena välineenä ihanteiden, arvojen ja kertomusten välittämiseksi. Cibic kehitti valmiuden omaksua kriittisesti ja kääntää päälaelleen perinteiset narratiiviset keinot ja vakiintunut ikonografia jo opiskeluaikanaan, ensin Venetsian Accademia Di Belle Arti- taidekoulussa (2003) ja myöhemmin Goldsmith -yliopistossa Lontoossa (2004–2006). Siellä Cibic tutustui myös partneriinsa, valokuvaaja Pete Mossiin. Cibic perusti opiskeluaikanaan naisten taidekollektiivin Passaportan, joka toimi Ljubljanassa, Lontoossa, Grenadassa ja Venetsiassa. Hän elää nykyään Lontoossa ja Ljubljanassa.
Cibic lisäilee, purkaa osiin, järjestelee ja sitten uudelleenkirjoittaa kulttuurisia tuotteita käyttäen lukemattomia ilmaisumuotoja ja niiden yhdistelmiä. Hän harjoittaa ”totaalista taidetta” – elokuvaa, kuvanveistoa, performansseja ja installaatioita – saavuttaakseen taiteelliset tavoitteensa. Kerrostamalla ja laittamalla päällekkäin symboleita ja tarinoita taiteilija väärentää narratiiveja, muuttaa merkityksiä ja omien sanojensa mukaan purkaa ”vallan mekanismeja pystyttäen samalla omia vertauskuvallisia rakenteitaan”. Hänen metakriittinen metodologiansa perustuu siihen, että menneisyyden kudelmien auki keriminen valistaa ja varoittaa meitä niistä toisiinsa kietoutuneista kudelmista ja verkostoista, joita muovataan tällä hetkellä. Cibicin taide rohkaisee meitä jatkuvasti katsomaan historiaa analyyttisin silmin ja tarkastelemaan sen kehittymistä terveeltä etäisyydeltä.
Jugoslavia on aihe, jota Cibic käyttää mielellään esimerkkinä, varoittavana tarinana ja kokeilukenttänä. Hän käyttää arkistoja ja jäljitelmiä ja dekonstruoi sellaisen maan kulttuurista identiteettiä ja tarinaa, jota ei enää edes ole. Cibiciä kiinnostaa erityisesti, kuinka maassa käytettiin naishahmoja ja -ääniä (joskus kirjaimellisesti esimerkiksi lauletuissa performansseissa) tai sivuutettiin ne kokonaan. Hänen tutkimuksensa pääasiallista lähdemateriaalia ovat eri maailmannäyttelyt, joihin Jugoslavia (eri nimillä) on osallistunut: Barcelona (1929), Pariisi (1937), Bryssel (1958) ja Montreal (1967). Cibic esitteli äskettäin tämän taiteellisen tutkimuksen tuloksia Montrealissa.
Osallistuminen 55. Venetsian biennaleen vuonna 2013 merkitsi käännekohtaa Cibicin uralla, sillä hän sai mahdollisuuden esitellä työtään laajemmalle taiteelliselle yhteisölle. Näyttelykuraattorina hän on sittemmin koostanut kunnianhimoisia ja uraauurtavia kansainvälisiä näyttelyitä, esimerkiksi Pleasure of Expense -näyttelyn vuonna 2019. Kansainliiton perustamisen satavuotisjuhlan ja brexitin aiheuttaman epävarmuuden taustaa vasten Cibic paljasti jälleen kerran poliittisia narratiiveja taiteellisen tarkastelun kautta. Hän esitteli näyttelyn yhteydessä erilaisia elokuvia, muun muassa The Gift: Act II -elokuvan (2019), joka on kuvattu Kansojen palatsissa, Genevessä, sekä Spielraum: Tear Down and Rebuild -elokuvan (2015) ja State of Illusion -elokuvan (2018), jonka aiheena oli jälleen Jugoslavia. Näiden kaikkien keinojen avulla Cibic haastaa ja horjuttaa valtion ja kansakunnan hegemonisia kulttuuri-ilmentymiä.
