Károly Elekes syntyi vuonna 1951 Cristuru Secuiescissa/Székelykeresztúrissa. Hän oli kotoisin maaseudulta. Hänen taiteellisen kehityksensä kannalta ratkaiseva hetki oli se, kun Károly sai 14-vuotiaana ensimmäisen kameransa vanhemmalta veljeltään. Isoveljestä tuli sittemmin toimittaja. Tuleva taiteilija harjoitti tällä ensimmäisellä työvälinellään taiteellista silmäänsä. Vuotta myöhemmin hän kirjautui Târgu Mureş/Marosvásárhelyssa olevaan -musiikki- ja taidelukioon. Siellä hän sai ensimmäiset taiteelliset vaikutteensa ja kohtasi ensimmäiset opettajansa, joista yksi oli Pál Nagy.
Elekes opiskeli Ion Andreescu -taideakatemiassa (nykyisessä taide- ja muotoiluakatemiassa) Cluj-Napocassa/Kolozsvárissa (1971–1975). Taiteilijaa arvostetaan, koska hän on tukenut Romanian taidepiirejä MAMŰ Atelier -työpajan kautta (1979–1984). Yhdistys perustettiin lähinnä Apollo Gallerian ja Studio-teatterin yhteyteen. Se auttoi Romaniasta Unkariin pakenevia taiteilijoita (Elekeskin pakeni vuonna 1984). Työpaja toimi tukahduttavassa ympäristössä, jossa vapaa itseilmaisu oli kielletty. MAMŰ lopetti toimintansa mahtipontiseen ”itsetuhoseremoniaan” syyskuussa 1983.
Elekes tunsi itsensä monin tavoin vapaaksi sen jälkeen, kun ryhmä hajosi ja hän muutti Unkariin. Hän matkusteli (Italiassa ja Yhdysvalloissa), loi taidetta, teki yhteistyötä ja perusti uuden Pantenon-ryhmän (1990–1993) Árpád Nagynin ja Sándor Krizbain kanssa. Tämä ajanjakso merkitsi hänelle kulttuurisen tunnustuksen alkua sekä ensimmäisiä tilaustöitä ja palkintoja, joista yksi on hänen vuonna 1997 saamansa Munkácsy-palkinto.
MAMŰ-vuodet kehittivät häntä taiteilijana. Elekes omaksui avantgardistisen, postmodernin ajattelutavan. Hänen tyylilleen on ominaista lainata edeltäjiensä estetiikasta. Surrealismi, konseptualismi, pop-taide, abstraktio ja mieltymys maisemaan löysivät tiensä taiteilijan tuotantoon. Elekes oli kiinnostunut luonnon ja taiteen yhteenlimittymisestä. Taiteilija pyrki alun perin kehittämään ympäristötaidetta vuoropuhelun ja yhteistyön välineenä. Tämä aloite antoi hänelle mahdollisuuden matkustaa laaja-alaisesti ja kehittää laajan verkoston. Elekesin luontosuhde on muuttunut ajan myötä, mutta silti luonto on yhä tärkeä elementti hänen tuotannossaan. Hän pyrkii myöhemmissä teoksissaan uudistamaan itse tekemillään muutoksilla tunnettuja taidekuvia tai harrastelijamaalareiden tuntemattomia teoksia, jotta ne vapautuisivat museolaitosten ja anonymiteetin vankiloista, joissa useimmat teokset ”ovat kuolemaisillaan”.
