Lucien Wercollier syntyi Luxemburgissa vuonna 1908. Hänen isänsä Jean-Baptiste Wercollier oli kuvanveistäjä ja taideopettaja ja hänen enonsa Jean-Pierre Koenig tunnettu arkkitehti Luxemburgissa. Lucien kasvoikin perheympäristössä, jossa taiteesta ja arkkitehtuurista keskusteltiin usein. Hän seurasi isänsä jalanjälkiä ja opiskeli kuvanveistoa vuosina 1924–1927 Luxemburgin L’École d’artisans de l’État’ssa (nykyisin Lycée des Arts et Métiers). Opiskeltuaan tämän jälkeen Académie Royale des Beaux-Artsissa Brysselissä (1927–1931) ja École Nationale Supérieure des Beaux-Artsissa Pariisissa (1931–1933) hänen uteliaisuutensa kasvoi 1900-luvun ensimmäisen puoliskon aikalaistensa tapaan.
Hän viehättyi Aristide Maillolin teoksiin ja kiinnostui sitä kautta enemmän Constantin Brâncușin ja Jean Arpin kaltaisten mestareiden tyylisestä radikaalimmasta abstraktiosta ja omaksui tämän tyylin täysin vuosina 1952–1955. Esikuviensa tavoin Wercollier suosii luonnonmateriaaleja ja monumentaalista mittakaavaa. Puu, kivi, pronssi, marmori, alabasteri ja onyksi veistyivät ja kaartuivat tämän veistäjän käsissä ja työkaluissa.
Vaikka Wercollierin veistoksia on nähtävillä julkisissa tiloissa eri puolilla Eurooppaa, taiteilijan oli toisen maailmansodan aikana taisteltava tunnustuksen saamiseksi. Vuonna 1940 hän kieltäytyi liittymästä natsihallinnon kulttuuritoimintaan (Kulturkammer), jonka tavoitteena oli kaiken taiteellisen toiminnan poliittinen ja ideologinen valvonta. Tämä kieltäytyminen johti siihen, että hän menetti oikeutensa esitellä teoksiaan yleisölle.
Wercollier pidätettiin 1.9.1942 hänen osallistuttuaan spontaaniin lakkoliikkeeseen, jossa vastustettiin neljän luxemburgilaisen ikäryhmän (1920–1924 syntyneiden) värväämistä Saksan armeijaan. Hänen vaimonsa ja heidän kaksi lastaan karkotettiin leirille Sleesiaan. Oltuaan kaksi viikkoa (4.–19.9.) Luxemburgin Grundin vankilassa Wercollier siirrettiin ensin Hinzertin (Saksa) ja sen jälkeen Lublinin (Puola) keskitysleirille. Vuonna 1943 hän pääsi vaimonsa ja lastensa luo karkotettujen henkilöiden leirille Sleesiaan.
Wercollier ja hänen perheensä palasivat onneksi turvallisesti Luxemburgiin, ja hänen taideteoksiaan on nykyään esillä ympäri Eurooppaa. Yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan on Hinzertin leirin hautausmaalla oleva veistos The Political Prisoner. Hänen pronssinen veistoksensa Interpenetration on Palais de l’Europen edessä Strasbourgissa. Veistos oli Luxemburgin kahdeksan frangin postimerkissä vuonna 1974. Altius-veistos, joka oli kunnianosoitus seiväshypylle, oli esillä veistospuutarhassa Olympiamuseossa Lausannessa, Sveitsissä. Toinen tunnettu veistos on marmorinen monumentti La Vague, joka sijaitsee Centre Hospitalier neuro-psychiatrique -sairaalan alueella Ettelbruckissa, Luxemburgissa.
Wercollier elinaikana näyttelyitä järjestettiin seuraavasti: Maison du Grand-Duché de Luxembourg, Bryssel, Belgia (2001); Arsenal, Metz, Ranska (1999); Banque Internationale à Luxembourg, Luxemburg, Luxemburg (1995); Kurfurstliches Palais, Trier, Saksa (1986); Galerie Beaumont, Luxemburg, Luxemburg (1985); Musée national d’histoire et d’art, Luxemburg, Luxemburg (takautuva näyttely, 1983); Galerie Kutter, Luxemburg, Luxemburg; Musée de la Ville, Metz, Ranska (takautuva näyttely, 1980); Escher Theater, Esch-sur-Alzette, Luxemburg (takautuva näyttely, 1979); Saarlandin museo, Saarbrücken, Saksa (takautuva näyttely, 1977); Galerie Roque, Pariisi, Ranska (1976); Palais des Arts et de la culture, Brest, Ranska (takautuva näyttely, 1975); Galerie Municipale, Esch-sur-Alzette, Luxemburg (1972) ja Galerie Villand et Galanis, Pariisi, Ranska (1967).
