Marika Mäkelä syntyi vuonna 1947 Oulussa. Hän valmistui Suomen kuvataideakatemiasta vuonna 1973 aloitettuaan vuonna 1969. 1980-luvulla alkaneen uusekspressionistisen aallon aikana hänestä tuli välittömästi yksi uudistumista ajavista keskeisistä äänistä suomalaisessa nykytaideympäristössä muiden vaikutusvaltaisten naistaiteilijoiden, kuten Marjatta Tapiolan ja Leena Luostarisen, rinnalla. Hän säilytti vaikutusvaltansa suomalaisessa taiteessa toimiessaan yliopettajana Suomen taideakatemian koulussa vuosina 1983–1985 sekä taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.
Mäkelälle on ominaista värien luonteva ja runsas käyttö paksuina kerroksina ja erittäin graafisella tavalla. Jälkimmäistä näkökohtaa täydentävät mustat tai tummat (Lähi- ja Kauko-)itään viittaavat symbolit, joita käytetään gesturaalisesti. Hän kokeili 1990-luvun lopulla naivismityylistä jäljennöstekniikkaa, jota hän halusi käyttää, mutta jota hän ei ollut opiskellut. Hän kuitenkin luotti avustajiinsa ja mahdollisiin onnekkaisiin sattumiin. Hänen siirtyessään laajemmasta reliefin käytöstä ja jopa kuvanveistovaiheista litteään painettuun materiaaliin, hänen työssään on aina ollut sama temaattinen kantava sisältö: äiti ja lapsi.
Ensimmäinen oma näyttely Helsingissä vuonna 1974 käynnisti tuotteliaan kansainvälisen uran, jonka aikana hän osallistui Pariisin biennaaliin vuonna 1983, New Scandinavian Painting näyttelyyn New Yorkissa vuonna 1990 ja Barbican Centressä Lontoossa vuonna 1992. Hänen kunniakseen on järjestetty myös retrospektiiviset näyttelyt Göteborgin Kunsthallessa ja Aboa Vetus & Ars Nova -museossa Turussa.
Hänen julkisia tilaustöitään on Tuusulan kunnantalolla (1980), Kivenlahden uimahallissa Espoossa (1984), Gävlen konserttitalossa (Art, Time, Thought -triptyyki,1997) ja Kauniaisten kirkossa (2001). Hänelle myönnettiin Valtion taidepalkinto vuonna 1974 ja Suomen kulttuurirahaston palkinto vuonna 1994.
Mäkelä asuu ja työskentelee Helsingissä.
