Skip to main content

Paris PREKAS


(1926 - 1999)

Paris Prekas syntyi Ateenassa vuonna 1926. Hän ilmoittautui vuonna 1948 Ateenan taidekorkeakouluun, jossa hän opiskeli Umbertos Argyrosin, Dimitris Biskinisin ja A. Georgiadesin johdolla, ja valmistui vuonna 1952. Hän vietti sittemmin valtion apurahan turvin kuusi kuukautta jatko-opintojen parissa Pariisissa yrittäen sinä aikana tavoittaa Ranskan pääkaupungin perusolemuksen.

Monipuolisena taiteilijana Paris Prekas oli tekemisissä maalaustaiteen, kuvanveiston, koristesuunnittelun ja arkkitehtonisten ornamenttien kanssa ja suunnitteli kerrostalojen ja muiden julkisten ja yhteisöllisten rakennusten sisä- ja ulkotiloja. Maalaustaiteen alalla hän maalasi alkuaan maisemia mutta yhdisti myöhemmin kreikkalaisen arjen myytteihin ja perinteeseen luoden aihekokonaisuuksia, jotka ilmentävät konstruktivismin ja abstraktiuden henkeä. Hän on käyttänyt veistoksissaan samankaltaisia motiiveja hyödyntäen abstraktien, kubististen ja ekspressionististen elementtien yhdistelmää.

Seuraavassa on lueteltu hänen tärkeimmät kansainväliset näyttelynsä aikajärjestyksessä: The Young Artists of the Near East, USA (1956), Pariisin biennaali (1959), Salon de l’Art Libre, Pariisi (1960–1965), São Paolon biennaali (1965), Alexandrian biennaali (1967), Osaka Expo (1970), Upper Grosvenor, Lontoo (1971), Salon Comparaisons, Pariisi (1982) ja nykytaiteen museo, Wien (1983).

Paris Prekas kuoli vuonna 1999.

Tutustu kokoelmaan

lähtömaan mukaan

taiteilijan mukaan