Skip to main content

Pedro PROENÇA


(1962)

Pedro Proença syntyi Lubangossa (Angolassa) vuonna 1962. Hän aloitti piirtämisen 13 vuotiaana omistautuen sarjakuville. Hakemuksestaan huolimatta hän ei päässyt opiskelemaan arkkitehtuuria Lissabonin kuvataidekorkeakouluun (ESBAL), joten hän opiskeli jonkin aikaa Lissabonin National Society of Fine Arts -seurassa (1980-1982). Siellä hän tapasi professori João Vieiran – maalarin, joka myöhemmin vaikutti häneen suuresti taiteilijana. Motivoituneena ja inspiroituneena hän haki Lissabonin yliopiston kuvataiteelliseen tiedekuntaan, josta hän valmistui vuonna 1986. Hänen opiskeluaikansa oli aktiivista ja hän perusti Homeostético-ryhmän, jonka jäseniin kuuluivat Manuel João Vieira, Pedro Portugal, Ivo ja Xana.

Taidemaalarina, kuvittajana, kirjailijana ja myös säveltäjänä toimivan Proençan teokset ovat luonnollisestikin monivivahteisia. Hänen teoksensa ovat eräänlainen kulttuurisabotaasin varanto, joka herkuttelee yhtä lailla länsimaisella taidehistorialla ja kreikkalaisella kirjallisuudella kuin itämaisuudella ja primitiivisyydelläkin. Hän kuvaa mielikuvituksellisissa teoksissaan vertauskuvallisia miehiä ja eläimiä. Proençan vertauskuvat eivät kuitenkaan ole pelkkää komediaa, vaan niissä piilee myös vakavamielinen yritys muuttaa monimutkaista todellisuutta metamorfoottisen prosessin avulla.

Vuonna 1984 pidetyn Homeostético-ryhmän ensimmäisen näyttelyn jälkeen Proença piti ensimmäiset yksityisnäyttelynsä seuraavana vuonna Casa Bocagessa Setúbalissa ja Galeria Cómicosissa Lissabonissa. Sittemmin hän on järjestänyt useita yksityisnäyttelyjä Calouste Gulbenkianin säätiössä Lissabonissa, Galería Fúcaresissa Madridissa, Kunstvereinissa Frankfurtissa, ja Galeria Pedra Oliveirassa Portossa.

Vuonna 1983 hän voitti Nadir Afonso -palkinnon ja sai kunniamaininnan Cagnes-sur-Mer -festivaaleilla. Vuonna 1985 hänelle myönnettiin viides Triennial of India Acquisition -palkinto, ja vuonna 1993 hän voitti União Latina -palkinnon installaatiostaan Calouste Gulbenkianin säätiön tiloissa. Vuonna 1996 hän voitti Eixo Atlântico -palkinnon ja vuonna 1997 ensimmäisen Salon de Otoño de Plasencia -palkinnon.

Proença työskentelee ja asuu Lissabonissa.

Lisää samalta taiteilijalta

Tutustu kokoelmaan

lähtömaan mukaan

taiteilijan mukaan