Pietro Consagra syntyi vuonna 1920 Mazara del Vallossa, pienessä sisilialaisessa kaupungissa Trapanin maakunnassa. Kuvanveiston puolestapuhuja Pietro Consagra kulki taiteilijana tietoisesti omaa, toisinaan hieman kiistanalaistakin tietään keskellä 1900-luvun monia muutoksia. Alunperin merimieheksi vuonna 1931 kouluttautunut Consagra työskenteli mekaanikkona kohoten myöhemmin kapteeniksi. Muutettuaan Palermoon vuonna 1938 hänen taiteellinen kiinnostuksensa heräsi ja hän aloitti opinnot taideopistossa, josta hän valmistui vuonna 1941 taisteltuaan ensin tuberkuloosia vastaan. Tuleva kuvanveistäjä jatkoi heti opintojaan Palermon kuvataideakatemiassa Archimede Campinin johdolla.
Valmistuttuaan akatemiasta vuonna 1944 hän muutti kahdeksi vuodeksi vastikään vapautettuun Roomaan. Hän suoritti kuvataideakatemiassa ylimääräisiä kuvanveistokursseja, ja sisilialaiset taiteilijat Concetto Maugeri ja Renato Guttuso esittelivät hänet intellektuellipiireille. Consagra keskeytti opinnot kuvataideakatemiassa ja matkusti Pariisiin vuonna 1946. Kaupungin jatkuvasti tarjoamien esteettisten ärsykkeiden innoittamana Consagra palasi Roomaan täynnä uutta energiaa. Hänen pyrkimyksensä luoda jotain uutta ja mullistavaa kiteytyi Forma-lehden ensimmäisessä numerossa vuonna 1947 julkaistussa manifestissa. Yhdessä taitelijaystäviensä Carla Accardin, Ugo Attardin, Pietro Dorazion, Mino Guerrinin, Achille Perillin, Antonio Sanfilippon ja Giulio Turcaton kanssa hän oli mukana perustamassa Forma I -ryhmää. Ryhmän jäsenet julistautuivat ”formalisteiksi ja marxilaisiksi” ja peräänkuuluttivat abstraktin taiteen varhaisten pioneerien piiloon jääneiden ja vääristyneiden ponnistelujen sijaan ”abstraktiota”. Consagran taideteoreettiset kannanotot eivät jääneet tähän. Ryhmä järjesti ensimmäisen näyttelynsä vuoden kuluttua perustamisestaan Rooman Art Club -galleriassa. Vuonna 1952 Consagra kirjoitti poleemisen pamfletin La necessità della scultura (”Kuvanveiston tarpeellisuus”), jossa hän tyrmäsi Arturo Martinin vuonna 1945 julkaisemassa kirjoituksessa La scultura: la lingua morta esitetyt väitteet. 1960-luvulla hän lanseerasi Forma I:n sivujuonteena Continuità-ryhmän.
Vaikka Consagra löysi oman tyylinsä maalaustaiteen kaksiulotteisuuden kuvanveiston kolmiulotteisuuteen yhdistävistä levymäisistä ”bifrontaaleista” 1980-luvulla, arvostusta tuli jo paljon aikaisemmin. Jo 1950-luvulla jotkut hänen metalliteoksistaan pääsivät mukaan Peggy Guggenheimin kokoelmaan Venetsiassa. Näyttelyt Euroopan kaupungeissa ja gallerioissa seurasivat toisiaan tiheään tahtiin. Venetsia jatkoi tukensa osoittamista Consagralle, sillä kuvanveistäjän ilmaisumuoto voitti vuoden 1960 biennaalissa Grand Prize -palkinnon. Taiteilija osallistui biennaaliin lopulta peräti 11 kertaa vuosina 1950–1993. Hänen teoksiansa alkoi näkyä suurissa taidekokoelmissa ympäri maailmaa.
Arvostuksen myötä hän sai toimeksiantoja ja mahdollisuuden suunnitella taide- ja kulttuurihankkeita laajemmassa mittakaavassa. Ulkoilmamuseo jälleenrakennetussa Gibellinassa on erinomainen esimerkki tällaisista hankkeista. Ludovico Corraon avustuksella perustettu laitos suunniteltiin urbanistisiin mittasuhteisiin. Consagran viimeisenä toiveena oli tulla haudatuksi läheiselle hautausmaalle.
Manifestien lisäksi Consagra jatkoi kirjoittamista ja julkaisemista koko uransa ajan, ja hänen julkaisujaan ovat esimerkiksi L’agguato c’è (1960), La città frontale (1969) ja Vita Mia, hänen omaelämäkertansa (1980).
Consagran teoksista on järjestetty useita retrospektioita, muun muassa Rooman modernin taiteen ja nykytaiteen kansallisgalleriassa (1989), ja erityisnäyttely pysyvän näyttelyn avajaisissa (1993); Pietarin Eremitaasi-museossa (1991) ja Institut Mathildenhöhessä, Darmstadtissa (1997). Vuonna 2002 Stuttgartin kaupungingalleria avasi pysyvän näyttelyn hänen teoksistaan. Consagra kuoli Milanossa vuonna 2005.
