Skip to main content

Tomasz CIECIERSKI


(1945)

Tomasz Ciecierski syntyi Krakovassa vuonna 1945. Varsovan kuvataideakatemialla on ollut keskeinen rooli taiteilijan akateemisella uralla. Päätettyään opintonsa kuvataideakatemiassa vuonna 1971 Ciecierski toimi siellä opettajana vuodesta 1972 aina vuoteen 1985. Apurahojen myötä hänelle avautuivat ovet Amsterdamin Stedelijk-museoon (1981) ja myöhemmin Nîmesin Musée dʻArt Contemporain -museoon (1990–1991). Ciecierski tuntee hyvin eurooppalaisten mestarien työt, ja hänen varhaistuotannossaan voi nähdä viittauksia taiteen eri kehitysvaiheisiin aina renessanssin ajalta 1900-luvulle.
Ciecierski on alkujaan tekninen piirtäjä, ja varhaisvuosinaan hän keskittyi näennäisen hutaistuihin piirroksiin, joissa korostui sekä niiden liikepohjaisuus että niiden semioottinen luonne. Näiden piirrosten fyysisyys heijastaa Ciecierskin metateknistä lähestymistapaa maalaamiseen taidemuotona – hän etsii sen ydinolemusta muokaten ja kehittäen jatkuvasti omaa ymmärrystään tästä ilmaisumuodosta.

Ciecierskin tuotannossa tapahtui 1980-luvulla selvä käänne, kun hän hylkäsi perinteisen kuvasommittelun ja alkoi luoda reliefiasetelmia suosien abstraktia ilmaisua. Näiden teosten myötä Ciecierski alkoi yhä selkeämmin haastaa maalauksen kaksiulotteisuutta asettamalla maalauspohjia päällekkäin ja luomalla siten eri tasokerroksia. Lopputulos muistuttaa japanilaisten piirrosten rakennetta, jossa taiteilijat hyödyntävät päällekkäisiä kerroksia luodakseen kuvaan perspektiivin.

Hieman myöhemmin, 1990-luvulla, Ciecierskin teosten lajina ja aiheena alkoi korostua maisema. Siinä missä taiteilija hyödynsi maisemaa alkuvaiheen tuotannossaan vain täydentävänä tekijänä ja genrenä muiden joukossa, nyt se nousi etualalle Ciecierskin yhä pittoreskimmissä tilkkutäkkimäisissä teoksissa. Vaikka taitelija hakee töihinsä innoitusta luonnosta, hän ei maalaa ulkona. Konkreettisten luonnonmaisemien sijaan hän ammentaa maisemia omasta muististaan ja luo ne kankaalle ateljeessaan.

Metakriittisen lähestymistapansa myötä Ciecierski ryhtyi vuoden 2000 tienoilla tarkastelemaan omia teoksiaan ja maalaamaan aiempien teostensa päälle arvioiden tällä tavalla omaa kädenjälkeään. Ciecierski alkoi hyödyntää omia töitään välineinä tai ikään kuin löytäminään esineinä, jolloin hän pystyi vapaasti yhdistelemään niitä muihin esineisiin ja kuviin. Tämä tilkkutäkkiprosessi saavutti huippunsa vuonna 2004, jolloin valmistui nimettömänä 480 pienestä valokuvasta koostuva sommitelma, joka oli koottu 120×603 cm:n suuruiselle levylle. Projekti ilmentää taiteilijan omaa, hänen ateljeessaan näkyvää dokumentointiprosessia, johon kuuluu postikortteja, lehtileikkeitä, polaroid-kuvia ja harrastelijavalokuvia.

Ciecierski jatkoi uuden luomista vanhojen teostensa pohjalta myös 2000-luvun puolivälin jälkeen: Krakovassa Bunkier Sztukissa järjestetty yksityisnäyttely Pact with painting (2003) oli taitelijan oma retrospektiivinäyttely, sarja Happy 50s (2006) kuvastaa 1900-luvun taidetta, ja Złoty Środek -näyttelyssä (2013) Ciecierski käänsi katseensa jälleen omaan tuotantoonsa ja uudisti sitä tyylillisesti.

Keskustelun ja yhteistyön innoittamana Ciecierski perusti yhdessä Ryszard Grzybin, Robert Maciejukin, Paweł Susidin, Włodzimierz Zakrzewskin ja Tomasz Tatarczykin kanssa Pendzle-taitelijaryhmän, joka on yhdessä järjestänyt useita mielenkiintoisia näyttelyitä (muun muassa DESA NT vuonna 2014 ja 454 years of Polish art. The Pendzle Group Exhibition vuonna 2018).

Ciecierski asuu ja työskentelee nykyään Varsovassa.

Tutustu kokoelmaan

lähtömaan mukaan

taiteilijan mukaan