Skip to main content

Tomasz URBANOWICZ


(1959)

Tomasz Urbanowicz syntyi Wrocławissa vuonna 1959. Hän opiskeli arkkitehdiksi Wroclawin teknillisessä yliopistossa vuosina 1978–1985 ja perehtyi sitten lasimaalaukseen Torunin Nikolaus Kopernikus -yliopiston kuvataideakatemiassa vuosina 1982–1985. Tämän jälkeen hän työskenteli avustajana Wroclaw Institute -korkeakoulun arkkitehtuurin laitoksen maalaustaiteen ja kuvanveiston tiedekunnassa. Vuonna 1987 taiteilija perusti yhdessä vaimonsa Beata Urbanowiczin kanssa oman ateljeen Archiglassin, jossa he loivat arkkitehtonista lasitaidetta.

Urbanowicz on hyödyntänyt teknisen alan akateemista koulutustaan laajentaakseen taiteellista luomistyötään uusille osa-alueille soveltaen taiteessaan maalarin, kuvanveistäjän ja arkkitehdin taitoja. Ajan myötä hänen taiteensa on painottunut yhä enemmän lasin muovaamiseen, yhteensulattamiseen ja värjäämiseen. Esteettisestä näkökulmasta taiteilijan teoksissa on useita tunnusomaisia piirteitä, kuten orgaanista rouheutta ja kromaattisia värejä, joiden ansiosta lopputulos näyttää kiillotettuna luonnonilmiön aikaansaamalta.

Vuosina 2018 ja 2019 Urbanowicz kehitti professori Przemysław Tyszkiewiczin avustuksella aivan uuden oman tekniikkansa grafiikan ja lasitaiteen yhdistämiseksi. Ensimmäiset tällä tekniikalla luodut teokset olivat osa Corsydians-sarjaa, joka oli myöhempinä vuosina esillä useissa näyttelyissä.

Urbanowiczin töitä on esillä lukuisissa julkisissa tiloissa ympäri maailmaa, mihin on vaikuttanut hänen materiaalivalintansa – lasi – ja se, että taiteilija on luonut arkailematta suurikokoisia teoksia. Seuraavat hänen töistään ovat esillä yleisissä tiloissa: Duch Palatium, Ostrów Tumski, Poznań (2021), Glass Art EGG, Wrocławin yliopiston päärakennuksen sisäänkäyntiaula (2019), The Spirit of Health, lasiasetelma, Integrative Medical Centre Clinic, Żerniki Wrocławskie (2018), taidelasipaneelit T. Marciniak Lower Silesian Specialist Hospital -sairaalan pääaulassa ja kappelissa, Wrocław (2015), Glass Waterfalls Facade, Ultranet-toimistorakennus, Wrocław (2015), taidelasista valmistetut ikkunalasitukset, Katowicen kauppakorkeakoulun senaattisali (2015), taidelasista valmistettu kaide, European Cooperation Centre (ODRA), Oława (2014), Big Bang, Białystokin yliopiston kampus (2013), arkkitehtoniset lasitaidepylväät, -kapiteelit, -seinät ja -paneelit sisä- ja ulkotiloissa, Podlasie Opera and Philharmonic, Białystok (2012), barokkilasitaideteos, Wrocławin yliopiston päärakennus (2011), lasista ja kivestä valmistetut sommitelmat, Muzeum Karkonoskie, Jelenia Góra (2011), Silver Meteorites, lasista ja kivestä valmistetut sommitelmat ja valokuidun avulla toteutettu taustavalaistus uima-allastiloissa, Srebrna Góra (2010), Catamaran Sails, lasista valmistetut sommitelmat ja valokuidun avulla toteutettu taustavalaistus Catamaran Housen uima-allastiloissa, Chyby (2010), taidelasipaneelit, Słoneczne Termy, Wielka Pieniawa, Polanica Zdrój (2010), ensimmäinen psalmi kaiverrettuna kaarevaan taidelasiin, St. Józefin kirkko, Przedbórz (2010), lasinen julkisivu, Justin Centre, Wrocław (2010) sekä arkkitehtoniset taidelasipaneelit, Pod Złotym Głogiem Restaurant, Głogówin tori (2010).
Taiteilijan viimeaikaisia näyttelyitä ovat muun muassa seuraavat: Robinson’s Ship -yhteisnäyttely, The City Gallery and Museum of Architecture, Wrocław (2019), Para. Ceramics. Prints, The Eugeniusz Geppert Academy of Arts and Design Collective Exhibition (isäntänä/vieraana), Oblastni Galerie, Liberec, Tšekki (2018–2019), Long Night of Museums, Archiglass Gallery ’Szopa Jazowa’, Wrocław (2018), Glasstosteron-yhteisnäyttely (2017–2018), Książ Castle, (maalis-huhtikuu 2017), The City Art Gallery, Łódź, (huhti-toukokuu 2017), Glass Heritage Centre, Krosno, (kesä-elokuu 2017), Glass and Ceramics Centre, Krakova, (syys-marraskuu 2017), WINDA Gallery of Contemporary Art, Kielce, (tammi-helmikuu 2018), Glass and Ceramics – Sensual Areas, Euroopan kulttuuripääkaupunki, City Arsenal, Wrocław (2016) sekä Glaskunst Exhibition, Cannenburgh Castle, Vaassen, Alankomaat (2016).

Tutustu kokoelmaan

lähtömaan mukaan

taiteilijan mukaan