Tony O’Malley syntyi Callanissa Kilkennyn kreivikunnassa vuonna 1913. Lapsuudesta lähtien itseoppineelle taiteilijalle taide edusti syvää intohimoa ja hän harjoitti sitä ilokseen. Munster and Leinster Bankissa pankkivirkailijana useaan otteeseen aikuisiällään työskennellyt taiteilija irtisanoutui ensimmäisen kerran 1940-luvulla sairastuttuaan tuberkuloosiin. Hänen toipilasaikansa osuu ajankohtaan, jolloin hän alkoi maalata vakavissaan ja jatkuvasti. Vaikka hän ensin palasikin työhönsä pankkivirkailijana, hänen intohimoinen suhtautumisensa ja saamansa tunnustus saivat hänet omistautumaan kokopäiväisesti maalaamiselle, ja hän alkoi asettaa töitään näytteille vuonna 1951.
Kuten monet 1900-luvun brittiläiset maisema- ja luontotaiteilijat, Tony O’Malley lomaili St. Ivesissä Cornwallissa. St. Ives, jonka Barbara Hepworthin, Henry Mooren ja Naum Gabon kaltaiset taiteilijat olivat tehneet kuuluisaksi taiteellisena pyhiinvaelluspaikkana, säilytti asemansa luovuuden keskuksena aina käsitteeksi asti (Tony O’Malley palasi sinne vuonna 1957 irtisanouduttuaan virallisesti työstään pankissa). Hän asettui lopulta vuonna 1960 St. Ivesiin johtuen sekä hänen omassa kontekstissaan kokemansa tietämättömyyden aiheuttamasta turhautuneisuudesta että vapauden ja inspiraation tunteesta, jota hän tunsi Cornwallissa taiteilijoiden ja luonnon näkymien keskuudessa. Muuttoa seuranneen vuosikymmenen viimeisinä vuosina taiteilija omaksui hillityn väripaletin, joka oli seuraus hänen ystävänsä ja mentorinsa Peter Lanyonin surullisesta menehtymisestä liitovarjo-onnettomuudessa vuonna 1964 tai reaktio siihen.
Vaikka Tony O’Malley olikin integroitunut paikalliseen taiteilijayhteisöön, hän oli kuitenkin hyvin itsenäinen taitelija, joka osallistui yhteisölliseen toimintaan mutta jota brittiläisten abstraktien maalareiden kurinalaisuus ja muodollisuus eivät kesyttäneet. Tony O’Malley puolusti henkilökohtaista ekstravaganssiaan seuraavasti: ”Kyse ei ole niinkään abstraktiosta kuin perusolemuksesta. En voisi maalata pelkän pigmentin vuoksi, mutta pidän sellaisesta abstraktista muodosta maalauksessa, joka antaa sille merkityksellisyyttä ja voimaa. Abstraktion avulla voi päästä pinnan alle ja ilmiasun yläpuolelle sekä ilmaista itseä, mutta abstraktio ei itsessään kiinnosta minua.”
1970-luku merkitsi uutta maisemanmuutosta, kun Tony O’Malley solmi vuonna 1973 avioliiton kanadalaisen taidemaalarin Jane Harrisin kanssa, jonka hän oli tavannut St. Ivesissä. He viettivät aikaansa Bahamassa, Saint Luciassa, Lanzarotessa ja taiteilijan synnyinpaikassa Callanissa. Näihin olosuhteisiin sopeutuneen Tony O’Malleyn työt ja värit kirkastuivat ja saivat lämpimämpiä ja iloisempia sävyjä. Pariskunta muutti vuonna 1990 takaisin Irlantiin ja asettui Kilkennyn kreivikunnassa Callanissa sijaitsevaan Physicianstowniin, jossa taiteilija kuoli vuonna 2003.
Ensimmäinen Tony O’Malleyn töitä esittelevä näyttely pidettiin Irlannin modernin taiteen museossa vuonna 1992, toinen näyttely pidettiin vuonna 2001 ja merkittävä retrospektiivi järjestettiin vuonna 2005. Hänen töitään oli esillä myös Royal Hibernian Academy -akatemiassa ja Taylor-gallerioissa Dublinissa sekä Coram-galleriassa Lontoossa, ja hän edusti Irlantia kansainvälisessä Rosc-taidenäyttelyssä vuonna 1980. Hänet valittiin Aosdána-taiteiljayhteisön Saoiksi (viisas) vuonna 1993, ja seuraavana vuonna hänet vihittiin Dublinin Trinity Collegen kunniatohtoriksi. Tony O’Malley on ollut vuosien varrella useiden julkaisujen aiheena: David Whittaker (2005), Tony O’Malley: an Irish Artist in Cornwall, Gemma Tipton (2003), Tony O’Malley 1913–2003, Dorothy Walker (2003), ”O’Malley, Tony” Brian Lalorin toimittamassa teoksessa The Encyclopaedia of Ireland, John O’Regan (1994), Works 14: Tony O’Malley, Brian Lynchin toimittama teos Tony O’Malley (2004), 4. painos.
Hänen nimensä innostaa taiteilijoita yhä tänäkin päivänä, mikä johtuu osittain Royal Hibernian Academy -akatemian (Jane O’Malleyn johdolla) vuonna 2010 avaamasta taiteilijaresidenssistä. Kyseinen residenssi sijaitsee samassa talossa, jossa Tony O’Malley kasvoi Callanissa Kilkennyn kreivikunnassa. Esimerkiksi David Quinn kuuluu taiteilijoihin, joille on annettu mahdollisuus oleskeluun residenssissä.
